tiistai 19. joulukuuta 2017

Alan Bradley: Piiraan maku makea (suom.2014)



Piiraan maku makea aloittaa dekkarikirjasarjan, jonka pääosassa on yksitoistavuotias Flavia de Luce. Hän asuu leski-isänsä ja kahden sisarensa (joita hän vihaa) kanssa rapistuvassa kartanossa Englannin maaseudulla.  Flavia rakastaa kemiaa ja polkee joka paikkaan uskollisella polkupyörällään Gladysilla.

Piiraan maku makea alkaa, kun flavia aamuyöllä herää, menee puutarhaan ja kompastuu kuolemaisillaan olevaan mieheen. Mies ehtii hönkäistä yhden latinankielisen sanan, Vale, ennen kuin kuolee. Poliisit tutkivat tapausta, mutta kun Flavian isää syytetään murhasta, päättää Flavia ottaa ohjat omiin käsiinsä. Flavia on neuvokas, vaikkakin itsekeskeinen, mutta sattumien kautta, hän päätyy oikean murhaajan jäljille.

Ystäväni suositteli minulle tätä kirjasarjaa, mutta ensimmäisen osan perusteella, en rakastunut tai edes ihastunut tähän. Itseäni ärsyttää suunnattomasti, jos lukijalla selviää asiat ennen päähenkilöä! Okei, Flavia on vain 11-vuotias, mutta silti. Hän jättää välillä selviä asioita huomiotta, kuten oudon herra Pembertonin yhtäkkisen saapumisen heti murhan jälkeen. Ehkä myöskään Bradleyn kirjoitustyyli ei saanut minua otteeseensa. ystäväni on lukenut nämä englanniksi, minä luon tämän suomeksi. Ehkäpä nämä toimivat paremmin alkuperäisellä kielellä (vaikka Flavia on kuulemma ihan yhtä itsekeskeinen luki kirjaa, millä kielellä vain).

perjantai 8. joulukuuta 2017

Leinonen, Anne: Ilottomien ihmisten kylä (2014)



Nuori Aalo asuu kylässä, missä ruumiillista työtä arvostetaan ja kaikkea uutta vieroksutaan. Kylässä eletään maaseutumaisesti viljellen peltoja ja tehden kaikki työt käsin. Nauru ja leikki ovat kiellettyjä, sillä kylässä pelätään naurutautia, joka on kuolemaksi. Kylät on ympäröity muurilla, jonka toiselle puolelle kukaan ei saa mennä, eikä kukaan suostu kertomaan, mitä siellä on.
Aalo on kuitenkin utelias ja hän löytää sattumalta ullakolta kirjan, joka kertoo leikkimisestä, ja hän alkaa salaa opettaa toisille lapsille leikkejä. Leikkiminen loppuu kuitenkin lyhyeen, kun aikuisille selviää, mitä lapset puuhaavat. Kuitenkin uteliaisuus ei lopu siihen. Kun Aalo törmää outoon muukalaiseen, joka asuu rajan toisella puolella kaupungissa ja kertoo olevansa Aalon veli, Aalolle tulee mahdollisuus lähteä kotikylästä. Ja lopulta Aalo lähteekin kaupunkiin. Kaupunigssa kaikki on uutta ja ihmeellistä: teknologia on kehittynyttä ja sairauksiin on parannuskeinoja. Koti-ikävä vaivaa Aaloa ja hän haluaa palata takaisin kotiin, ”Kaukamaahan”, mutta onko hänellä oikeutta mennä kotiin ja muuttaa kylien elämäntapaa? Toisaalta kotikylään jäi myös ihana ja ymmärtäväinen Seeri…

Leinosen kieli on kaunista luettavaa ja hän kuvaa hyvin nuoren Aalon kasvua. Kirjan teemana on ennakkoluulot ja rohkeus kohdata uudet asiat. Aina se ei ole helppoa, mutta useimmiten, se on kuitenkin palkitsevaa.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla (2017)



Amanda Vaara on kirjailija Niina Hakalahden taiteilijanimi, minkä vuoksi myös tähän kirjaan tartuin. Pidän kovasti Hakalahden romaaneista ja kirjoitustyylistä. Pientä fiksausta vailla on kevyt romaani, joka aloitaa Villa Venla –romaanisarjan.

Venla on selvinnyt vaikeasta masennuksesta ja avioerosta ja jättänyt jopa työnsä kiinteistönvälittäjänä. Hän ostaa vanhan koulurakennuksen, jonka muuttaa motelliksi. Hänen ratkaisujaan ihmettelevät niin entiset työkaverit kuin myös oma äiti, mutta Venla on päättänyt irrottautua oravanpyörästä kokonaan. Villa Venla pyörähtääkin käyntiin ja samalla Venla pitää blogia Pientä fiksausta vailla. Kun huvilan ovelle astelee komea Jörn, Venla rakastuu heti huolimatta pienestä äänestä takaraivossa. Jörnin lisäksi Venlan elämän täyttävät lapset. 13-vuotias Eedla ja 9-vuotias Lauri sekä ihana eläkeläisnaapuri Ilona ja ei-niin-ihanat naapurit Riina ja Joonas.
Lukija voi päätellä melko pian, että Jörn käyttää huumeita, mutta Venlalle se on järkytys. Jörn katoaa Venlan elämästä äkisti ja kun viesti lopulta saapuu, on Jörn vieroituksessa.

Kirja on kepeä, mutta ei kuitenkaan koukuttava. Sellainen mukava lukupala viikonloppuun :)