Tittamari Marttinen: Nainen, joka söi Napoleonin: arjen ilojen ylistys(2015)

Tittamari Marttinen on enemmän tunnettu kenties lasten ja nuortenkirjailijana, vaikka on häneltä ilmestynyt kirjoja myös aikuisille. Itse en ole aiemmin lukenut yhtään hänen kirjaansa, vaikkakin hänen lapsille ja nuorille suuntaamansa kirjasarjat ovatkin nimeltään tutuja mm. Viivi Pusu ja Leon lemmikkiuutiset.

Nainen, joka söi Napoleonin: arjen ilojen ylistys koostuu pienistä, muutaman sivun mittaisista tarinoista. Nimensä mukaisesti Marttinen kiinnittää huomiota arkisiin, pieniin asioihin muun muassa sateessa juoksemiseen ja karkkipiiloihin. Kirjasta välittyvä tunnelma on kiireetön ja nautiskelevat: juuri tämän tapainen kirja tulisi lukea sunnuntaisin. Itseäni tosin hiukan ärsytti tuo ”arjen ilojen ylistys”, koska Marttinen puhuu niin paljon matkustamisesta ja, kuinka Pariisissa tai Tukholmassa, voi nauttia kahvia tai pistäytyä taidegalleriaan. Hän myös kuvailee, kuinka ihanaa on pistäytyä espressolle Helsingissä johonkin kahvilaan. En voi välttyä siltä, että kirjasta välittyy elitistinen kuva. Tuo ei kuitenkaan liene kaikkien arjessa tapahdu kovin usein. Toisaalta hän nimenomaan muistuttaa arjen pienien asioiden nauttimisesta ja itsensä hemmottelusta. Jos palkitsee itsensä pienellä herkulla tai muulla nautinnolla, siitä on aivan turha kokea syyllisyyttä! Jokaisen omassa arjessa pienet luksushetket voivat olla erilaisia.

Kirjaa oli mukava lukea, vaikkakin sen lukeminen oli yllättävän hidasta (sivuja ei kuitenkaan ole kuin 189). Kenties kirjan verkkainen tahti siirtyi myös lukemiseen ja kyllä sitä välillä itsensä kuvitteli pieniin, viihtyisiin kahviloihin nauttimaan kiireettömästä aamupäivästä.

Victoria Aveyard – Lasinen miekka (2017)

Victoria Aveyard – Lasinen miekka (2017)

(http://aulakustannus.fi/kirja/lasinen-miekka/)

Lasinen miekka on toinen osa Victoria Aveyardin kirjasarhjaa. Ensimmäinen osa Punainen kuningatar ilmestyi suomeksi vuonna 2016, jolloin myös allekirjoittanut luki sen heti uunituoreeltaan. Tämä toinen osa ilmestyi mukavasti suht piakkoin ensimmäisen osan jälkeen, jolloin vielä ensimmäisen osan tapahtumat ovat mielessäni.

Aveyardin luomassa maailmassa ihmiset ovat jakautuneet veren mukaan punaisiin ja hopeisiin. Hopeiset voivat voimillaan hallita eri elementtejä ja asioita muun muassa vettä, tulta, metallia ja kasveja ja jakuatuvat hallitsemansa elementin mukaan eri sukuihin. Punaiset ovat palvelijoiden asemassa (tai oikeastaan suorastaan orjien). Tapahtumat sijoittuvat Nortan valtakuntaan, joka käy ikuista sotaa Järviseutuja vastaan. Kun punainen täyttää 18 vuotta, hän joutuu asepalvelukseen, joka kestää jopa parisen kymmentä vuotta – mikäli säilyy hengissä. Suurin osa ei säily. Asepalvelukselta voi pelastaa ainoastaan jos on saanut työpaikan ja päässyt kisälliksi. Nuori Mare ei ole sitä saanut.  

Mare ei ole kuitenkaan tavallinen punainen, vaan hänelle selviää, että hänkin omaa hopeisten voimia: hän kykenee hallitsemaan sähköä. Voimansa vuoksi hän päätyy kuninkaan hoviin ja hänestä tulee kadonnut hopeinen ja nuoremman prinssin Mavenin kihlattu, Mareena.  Mareena joutuu tasapainoilemaan hovissa sillä totuus hänen verensä väristä on pidettävä salassa, sillä moni hopeinen on valmis tappamaan hänet, kuningatar etunenässä.

Lasinen miekka jatkaa siitä, mihin Punainen kuningatar jäi. Mare ja prinssi Cal ovat onnistuneet pakenemaan Luukuopasta, missä heidän oli määrä kuolla. He päätyvät kapinallisten purppurakaartilaisten luokse, jotka vastustavat kuninkaan valtaa. Sekä Mare että Cal janoavat kostoa Mavenille, mutta yksin he eivät siihen pysty. Mare päättääkin ryhtyä etsimään muita kaltaisiaan: punaisia, joilla on hopeisten kyvyt. Cal seuraa Marea, koska häntä pidetään kuninkaan surmaajana ja maanpetturina hopeisten joukossa. Toisaalta kapinallisetkaan eivät suhtaudu suopeasti hopeiseen prinssiin. Alkaa kamppailu prinssi Mavenia vastaan, koska hänkin tietää uusveristen nimet, ja Mare haluaa pelastaa niin monta uusveristä kuin mahdollista. Samalla Mare saa huomata, että keneenkään ei pidä luottaa, koska se voi maksaa henkiä.

Victoria Aveyard kirjoittaa vetävästi ja kirjaa on verrattu Nälkäpeliin. Juonellisesti kirja on kiinnostava ja aion lukea sarjan loppuun, vaikka varsinkin tämä kakkososa oli hyvin verinen ja väkivaltainen. Mare vihaa hopeisia, koska nämä ovat valmiita tappamaan punaisia, mutta saa huomata, että alkaa itsekin muuttua samanlaiseksi. Prinssi Cal tuo kirjaan inhimillisyyttä ja lempeyttä, koska hän kieltäytyy tappamasta hopeisia. Tosin ollessaan sodanjohdossa, hän lähetti joukoittain punaisia kuolemaan. Lasisessa miekassa tuntuu, että tapahtumat vyöryvät eteenpäin pyörremyrskyn lailla eikä niitä voi kukaan pysäyttää. Maailma on raunioina sodan riehuessa ja hopeiset käyttävät voimiaan vain tuhotakseen. Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Aveyard kirjan juonen kehittelee. Lasinen miekka jäi sen verran kuitenkin kesken, että kyllä se kolmas osakin on pakko lukea J

Kolkko kaupunki – toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista

Kolkko kaupunki – toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista

Julkaisuvuosi: 2017 (suomi), alkuperäinen 2014

Kirjoittaja Ransom Riggs

(http://kustantamo.sets.fi/kirja/kolkko-kaupunki/)

Toinen kirja neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen kirja, neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille jäi. Ensimmäinen kirja ilmestyi suomeksi vuonna 2012 ja silloin myös kuin sen. Hiukan yli neljässä vuodessa sitä tuppaa unohtamaan asioita, ja kun innolla tartuin tähän kirjaan niin, huomasin, että olisi pitänyt hiukan kerrata. mihin tarina viimeksi jäi. Syksyllä 2016 ilmestyi Tim Burtonin ohjaama elokuva ensimmäisestä kirjasta, ja ilman sen katsomista, olisin ollut aika ulalla, siitä mitä kirjassa tapahtuu. Elokuvan ja googlettelun ansiosta, pystyin palauttamaan mieleeni, mihin kirja oikein päättyikään.

”Sitä minä vain en ymmärrä, että miksi minä. En ole ikinä pyytänyt tällaisia kykyjä. Kuka tämän on päättänyt?

Kysymys oli retorinen, enkä minä varsinaisesti odottanut vastausta, mutta Millard vastasi silti: ”Lainatakseni erään kuuluisan eriskummallisen sanoja: ’Luonnon arvoituksen ytimessä on toinen arvoitus.’”

Ensimmäisessä osassa nuori Jacob siis löytää tiensä eriskummallisten lasten luokse. Lapsilla on erilaisia voimia mm. eräs on ilmaakin kevyempi, toinen pystyy näkemään enneunia ja kolmas synnyttämään tulta käsissään. Pian Jacob saa huomata, että myös hän on eriskummallinen, eikä mikä tahansa eriskummallinen: hän pystyy näkemään muille näkymättömät kuoriot, olennot, jotka metsästävät ja syövät eriskummallisia lapsia. Lapset asuvat suojelija-ymbrynensä neiti Alma Peregrinen kanssa aikasilmukassa ja elävät yhä uudestaan ja uudestaan erästä tiettyä kesäpäivää vuonna 1940.

Toinen kirja alkaa siis suoraan siitä, mihin ensimmäinen kirja loppui. Neiti Peregrinen aikasilmukka on tuhoutunut ja eriskummalliset lapset ovat päässeet pakoon heitä jahtaavilta kuorioilta ja kalmioilta. Neiti Peregrine on linnun muodossaan eikä voi muuttua takaisin ihmiseksi loukkaantumisen vuoksi. Eriskummallisten lasten on paettava henkensä edestä heitä jahtaavia kuorioita ja saatava neiti Peregrine jälleen muuttuvan takaisin ihmiseksi ennen kuin on liian myöhäistä ja hän jää kokonaan linnuksi. Heidän vaarallinen matkansa vie kohti Lontoota etsimään neiti Wreniä, viimeistä vapaana olevaa ymbryneä, joka voisi auttaa neiti Peregrineä muuttumaan takaisin ihmiseksi.

Syy, miksi tartuin ensimmäiseen osaan nelisen vuotta sitten, oli kirjan ulkoasu. Ja myös tässä toisessa osassa kirjan ulkoasua on mieleenpainuva. Kirjat on kuvitettu aidoilla vintage-valokuvilla, jotka tuovat tarinaan syvyyttä ja saavat (ainakin minun mielikuvitukseni) laukkaamaan). Tarinassa kantavana teemana on ystävyys sekä Jacobin ja Emman syvenevä rakkaus. Ransom Riggs onnistuu luomaan maailman, missä eriskummallisuus ja normaalius elävät. Kirja tosin saa myös pohtimaan oikeudenmukaisuutta, vierauden kohtaamista ja sitä, mikä on lopulta normaalia?

”Jos edes teidän tapaiset hyljeksityt ja alistetut ihmiset eivät kykene tuntemaan myötätuntoa muita kohtaan, koko maailmassa ei ole lainkaan toivoa.”

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, ja jos et aiemmin ole lukenut fantasiaa, niin tästä on hyvä aloittaa. Toinen osa jäi vieläpä siten kesken, että nyt alkoi kolmannen osan kiihkeä odotus.