Jeffrey Archer: Isän synnit (2017)

Luin Clifton-kronikan ensimmäisen osan Vain aika näyttää muutama päivä sitten loppuun ja heti oli tartuttava jatko-osaan Isän synnit. Kakkososa ei jää yhtään jälkeen ensimmäiselle osalle.

Isän synnit jatkuu suoraan siitä, mihin Vain aika näyttää loppui: Harry selviytyi hengissä New Yorkiin esiintyen Tom Bradshaw’na, mutta hänet pidätettiin jo satamassa syytettynä veljensä murhasta (jota Harry siis ei tietenkään ollut tehnyt). Solmiittuaan sopimuksen kieron lakimiehen Sefton Jelksin kanssa, Harry välttyy kuolemantuomiolta, mikäli esiintyy yhä Tomina. Harry joutuu kuitenkin Lavenhamin vankilaan syytettynä sotilaskarkuruudesta kuudeksi vuodeksi.

Samaan aikaan Bristolissa Emma on synnyttänyt pojan, joka saa nimekseen Sebastian. Emma päättää lähteä Harryn perässä New Yorkiin etsimään tätä, koska on vakuuttunut, että Harry on yhä elossa. Perillä Emma joutuu tekemään salapoliisityötä jäljittäessään rakastaan. Emman tarkoitus oli viipyä Yhdysvalloissa muutama viikko, mutta aika vierähtää yli vuoteen. Apua Emma saa Phyllis-tädiltään ja Alistair-serkultaan ja lopulta jäljet johtavat Lavenhamin vankilaan juuri julkaistun kirjan Vangin päiväkirjan avulla. Emma nimittäin tajuaa, että kirjoittaja ei ole voinut olla Max Lloyd, vaan Harry..

Valitettavasti Emma saapuu liian myöhään, sillä Harry on lähetetty Eurooppaan sotimaan, joten Emma joutuu palaamaan takaisin Bristoliin yksin odottaen, että Harry selviytyisi hengissä takaisin kotiin. Isän synnit loppuu vuoteen 1945, jolloin sota on ohi ja Harry sekä Emman veli Giles palaavat rintamalta takaisin kotiin Bristoliin. Vaikka maailmansota on ohi, niin nuorten elämän mullitukset jakuvat silti. Harry ja Emma eivät vieläkään voi mennä naimisiin ennen kuin on tehty päätös, onko Harry Hugo Barringtonin (ja siten arvonimen ja koko Barringtonien maallisen omaisuuden perijä) , vai pysyykö Giles edelleen perijänä. Kaikkein surkuhupaisinta tietenkin on, ettei Harryn omaa mielipidettä kysytä, vaan asia etenee korkeimpaan oikeusasteeseen saakka. Tosin päätöstä joudumme odottamaan kolmanteen osaan saakka!

Jeffrey Archer: Vain aika näyttää (2016)

Ah, mikä ihana lukukokemus! Tuntuu, että siitä on aikaa, kun on lukenut sukutarinaa viimeksi. Olin jo pitkään pohtinut ja pyöritellyt käsissäni Archerin kirjaa, mutta en ottanut sitä luettavakseni. Kun sitten kaksi asiakasta peräjälkeen suosittelivat kirjaa, otin sen mukaani. Ja miten nautinkaan kirjan lukemisesta! Välillä toivoi, ettei kirja loppuisi ollenkaan, mutta sarja on suunniteltu peräti seitsenosaiseksi.

Ensimmäinen osa alkaa 1920-luvulta ja siinä seurataan nuoren Harry Cliftonin kasvua pojasta nuoreksi mieheksi. Harry on uskonut koko elämänsä olevansa salaperäisesti kadonneen satamatyöläisen Arthur Cliftonin poika. Sitä kautta Harrykin tahtoo satamaan ahtaajaksi niin kuin isänsä ja enonsa. Kuitenkin Harryn kaunis lauluääni herättää kirkkokuoronjohtajassa kiinnostusta ja äänensä avulla Harrylle avautuu täysin uudenlainen tie: opiskelujen tie. Uutteran äitinsä Maisien, hyvän ystävänsä vanhan Jackin ja kannustavien opettajien avulla, Harry saa stipendin kouluun ja tutustuu siellä Giles Barringtoniin. Gilesin isä, Hugo Barrington, omistaa laivaliikenneyhtiön, jossa Arthur oli töissä. Tarinan edetessä käy kuitenkin ilmi, että Hugo tietää, mitä Arthurille tapahtui. Lisäksi hän saattaa olla jopa Harryn isä.  

Kirja alkaa Harryn näkökulmasta, mutta vaihtuen sitten mm. Maisien ja Hugon näkökulmasta kerrotuksi. JA koko ajan tarinassa vuodet vierivät kohti toista maailmansotaa. Aluksi vei hiukan aikaa tottua, että muutamassa sivussa saatettiin mennä useampi vuosi eteenpäin. Lisäksi Englannin koulujärjestelmä on itselleni täysin vieras, niin stipendiaatit, vapaaoppilaat ja koulutasot tuntuivat aluksi vierailta. Eniten nautin kuitenkin siitä, että Archer ei pidä lukijaansa tyhmänä, vaan paljastaa sopivalla tavalla lukijalle tietoja.

Ihana kirja! Suosittelen lämpimästi J

Anneli Kivelä: Katajamäellä kaikki hyvin (2017)

http://kauppakv.fi/sis/Karisto/tuote/9789512363384

Anneli Kivelän Katajamäki-sarja alkoi ilmestyä jo 2007, mutta itse löysin kirjasarjan vasta viime kesänä. Katajamäki-sarja on kepeää ja viihdyttävää kesäluettavaa ja sarjan lukeminen on nautinnollista. Sarjassa seurataan Katajamäen pienen kylän elämää, missä kaikki tuntevat toisensa. Vireä kylätoimikunta tuo eloa, samoin kuin myös uudet asukkaat, joita kylään muuttaa oikeastaan joka kirjassa. Katajamäki sarja onkin hyvin romanttinen kuvaus pienen kylän elämästä, ja en jaksa uskoa, että se ihan todellisuutta vastaa :D Oikeastaan koko sarjassa juoni on vähän toissijainen asia, enemmänkin kirjoissa vetoaa se tunnelma ja henkilöiden välinen yhteisöllisyys (ja juu, sisälläni asuu näköjään pieni romantikko):

Sarjan uusimmassa 12. osassa Katajamäellä kaikki hyvin, kyläkoulun uudeksi johtajaksi tulee Hanne, mikä herättää kyläläisissä ihmetystä. Voiko nuori ja kaunis vaaleaverikkö selviytyä tehtävästä, jota on aina ennen hoitanut mies? Vanhan koulun toisen asunnon on puolestaan vuokrannut harvasanainen Rene, joka korjaa vanhaa sukutilaansa. Ei kovin yllättävää, että hahmojen välille kehittyy rakkaussuhde.

12. osassa ehkä juoni alkoi jo himpun verran liikaakin toistaa itseään: nuori kaupunkilaisnainen muuttaa Katajamäelle, hän miettii kesän varmasti menevän hyvin, mutta entäs kun saapuu syksy ja pimeys? Viihtyykö hän silloinkin Katajamäellä? No, pieni kylä yllättää yhteisöllisyydellään ja virkeydellään ja löytyypä sattumalta samaan pieneen kylään muuttanut mies, johon päähenkilö rakastuu. Ja tunne on myös molemminpuolinen.  Mutta, kuten jo totesin, juoni on oikeastaan sivuseikka. Kaikkein antoisinta on seurata kylläisten keskusteluja kaupan kahvinurkkauksessa, missä pohditaan ja juorutaan niin pienistä kuin isoistakin asioista.

Joten kaiken kaikkiaan sarja on ihana ja keveä, suosittelen!

 

Tuutikki Tolonen: Mörköreitti (2016)

No niin, nyt sitten jatkoa Mörkövahdille! Mörköreitti jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi elikkä kylpytakin neuvosta, Maikki livahti Mörköjen mukana maan alle. Maikki haluaa nähdä, minkälainen koti on mörkö-Grahilla. Hilla ja Kaapo ovat huolissaan ja yrittävät keksiä keinoa päästä Maikin luokse ja tuoda hänet kotiin. Äiti on antanut heille muutaman päivän aikaa keksiä ratkaisu ongelmaan ennen kuin virkavalta kutsutaan apuun. Kaapo yrittää tutkijamaisesti lähestyä ongelmaa, kun taas Hilla ryhtyy toimeen ja kirjaimellisesti kaivautuu maan alle.

Maikki on puolestaan ehtinyt jo ystävystyä Portinvartijan kanssa, josta tulee Maikin opas maan alla; onhan Maikki sentään kulkenut maan alle hänen porttinsa kautta. Grah jättäytyy jälkeen muista möröistä ja kolmisin he kulkevat yhä syvemmälle maan alle kohti mörköjen kotia. Matkalle heidän tiellensä tupsahtaa maan päältä kaivautunut nyreä Hilla, joka ei voi ymmärtää, miksi he eivät saman tien palata maan päälle. Mutta Maikki on päättänyt nähdä mörköjen kodin. He saavuttavat lopulta saaren, missä möröt asustavat. Ja asuupa siellä eräs ihminenkin: erään tietyn mörkökirjan kirjoittaja, joka katosi salaperäisesti vuosikymmeniä sitten maan päältä. Maan päälle palaaminen ei olekaan sitten ihan yksinkertaista, koska maan alla hallitsevat noidat, eivät mielellään päästä vieraita pois. Joten yhdessä matkalaisten täytyy punoa suunnitelma, jolla noidat karistetaan kimpusta ja hyppy maan päälle onnistuu.

Näiden kahden kirjan lukeminen oli mielenkiintoista. Pidin eniten Maikin hahmosta; lapsen uteliaisuudella ja rohkeudella, hän tutkii uusia asioita, eikä suinkaan heti ensin pelkää niitä (toisin kuin Portinvartija, joka sentään on asunut maan alla jo pitkään). Tosin ehkä 6 vuotiaaksi, Maikki on ehkä jo hiukan pikkuvanha :D Kirjoissa lapset suhtautuvat ihanan arkisesti uusiinkin asioihin esim. Hillaa huolettaa jalkapalloleirille pääseminen, vaikka onkin juuri kaivanut itsensä maan alle!

Näiden kirjojen parissa viihtyy vanhempikin lukija, ja edelleenkin Pasi PItkäsen kuvitus on aivan lumoavaa!

Janne Nevala: Kirjastonhoitaja Topi Mullo (2015)

Ha haa, taas kirjastohuumori kukkii! Työkaveri vinkkasi tämän kirjan, ja kirja olikin loistavaa reissuluettavaa. Varmaan bussipysäkeillä ihmiset katsoivat, kun yksin naureskelin ja repeilin kirjalle.

Topi pääsee kesätöihin kirjastoon erääseen saareen. Vakituinen kirjastonhoitaja Pauliina on ennustanut ohjeissaan loistavasti vaikeudet, joita Topi tulee kohtaamaan. Kirjastoa terrorisoi poikajoukko, kunnanisät kuvittelevat saavansa erikoiskohtelua ja Topin ajatuksia sotkevat myös siivooja- Johanna ja teatteriseurueeseen kuuluva kaunis Nika. Kirjastoihmiselle varsinkin alku on hupaisaa luettavaa (varsinkin kirjastoihmiselle, joka on muuttanut pienelle paikkakunnalle). En tiedä, kuinka tällaiset kirjastomaailmaan sijoittuvat kirjat vetoavat muihin lukijoihin, mutta minuun ne tehoavat. Loppua kohden kirja kääntyy jo melkein sadunpuoleen tai maagiseen realismiin.

Kirjastonhoitaja Topi Mullo on oikein loistavaa kesäluettavaa!