tiistai 31. lokakuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62, Salaisuus



Timo Parvelan, Björn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen kirjasarja on edennyt viimeiseen osaansa. Edellisissä osissa lapset on lähetettye Kpelre62 planeetalle tutkiakseen sitä ja perustaakseen uuden siirtokunnan. Pian kuitenkin selviää, ettei kyseessä suinkaan ole hauska huviretki, vaan pian alkaa taistelu selviytymisestä. Viidennessä osassa selvisi, että lapset, Aria ja Marieta lukuun ottamatta, ovat salaperäisen viruksen kantajia, joiden on tarkoitus tuhota kuiskaajat. Nyt myös salaperäinen kolmastoista matkustaja on herännyt ja kutsuu itseään Kuninkaaksi.

Olivia, retkueen ja vasta-aineen haltia, tietää asioista enemmän kuin kertoo. Lopulta selviää, että Olivia on Marien sisarpuoli ja kaiken takana on heidän yhteinen isänsä, joka oli kolmastoista matkustaja. Hän haluaa luoda maailman, jossa on itse vallassa kokonaan. Marie ja muut lapset eivät kuitenkaan alistu tähän, vaan nousevat kuningasta vastaan.

Olen ollut suuri Kepler62 sarjan fani, muta jotenkin tämä viimeinen osa ei lunasta omia odotuksiani. Loppu on jotenkin vaillinainen, aivan kuin sivuja puuttuisi välistä. Itse asiassa minun täytyi lukea loppu useampaan kertaan juuri sen vuoksi, että pystyin varmistumaan, ettei mitään jäänyt välistä. Mutta yhä edelleen Pasi Pitkäsen kuvitus on aivan ihanaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti