Dale Peck: Talo ulapalla: matka alkaa (2007)

Kun sisarukset (Susan 13 v.), Charles (10 v.) ja Murray (5 v.) joutuvat asumaan enonsa luokse määrittelemättömäksi ajaksi, he ovat varmoja, että reissusta tulee tylsä. Eihän eno edes omista televisiota, että voisi katsoa uutiset! Mutta he eivät voi edes aavistaakaan, millaiseen seikkailuun he joutuvatkaan.

Eno asuu ihan laivannäköisessä asunnossa, ja terävänä tyttönä (lähes kaikista kouluiaineista kymppi) Susan huomaa, kuinka talo näyttää suorastaan olevan vinossa puutarhaan ja muuhun maisemaan nähden. Aivan kuin joku olisi vain nostanut talon ja asettanut sen väärin paikoilleen. Eikä hän kovin väärässä olekaan.

Eräänä aamuna lapset ja Farley-eno heräävät siihen, että he ovat ajautuneet merelle (Tulva! kiljuu Murray). Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun talolaiva, jonka nimi on Tuuliajontalo, ajautuu merelle. Näin kävi aiemminkin Farley-enolle sekä talossa asuvalla papukaijalle, jonka ylväs nimi on Presidentti Wilson. Tästä alkaa huima matka, jossa Susanin täytyy tehdä tärkeä tehtävä, etteivät hänen veljensä ja enonsa joudu Syvän viemärin pyörteisiin. Hänen täytyy päättää, sulkeeko Lähteen vaiko ei.

Kirjassa vilisee erilaisia vempeleitä ja teknisiä härpäkkeitä sekä myös aikamerirosvoja, merenneitoja ja yksi, hyvin lempeä valas.  Kirjassa leikitään aikamatkailulla ja sen eri mahdollisuuksista, joka voi välillä tuntua jopa hiukan vaikeaselkoiselta eli kirjaa ei kannata lukea kovin väsyneenä. Ajatusleikit, jotka kuitenkin pohjautuvat osittain nykyisiin teorioihin, ovat kuitenkin kiehtovia.

ps. vielä loppuun sanon, että keskimmäisenä lapsena, voin samaistua hyvin Charlesiin!

Jussi Adler-Olsen: Vartija (2017)

Vartija on kuudes osa Adler-Olsenin Osasto Q –sarjaa. Osasto Q:ta johtaa Carl Morck apureidensa Assadin , Rosen, ja nyt uusimpana Gordonin, kanssa- Tällä kertaa Carlin päiväunet Kööpenhaminan pääpoliisitalon kellarissa, missä koko Osasto Q sijaitsee, katkeavat puhelinsoittoon. Langan päässä on apua pyytävä kollega Bornholmin saarelta.  Carl suhtautuu soitoon kylmäkiskoisesti, ja muutaman tunnin kuluttua soittaja on tehnyt itsemurhan. Itsemurha johdattaa Carlin kumppaneineen 25 vuotta vanhan rikoksen luokse, jossa nuori ja kaunis Alberte-tyttö yliajettiin kuoliaaksi. Aikoinaan yliajajaa ei saatu kiinni ja tapaus merkittiin onnettomuudeksi. Nyt kuitenkin yliajoa aletaan tutkia murhana. Tapaus johdattaa rikostutkijat taivaankappaleita palvovan lahkon ja sen karismaattisen johtajan luokse, mutta kuka on oikea murhaaja, ja ennen kaikkea miksi?

Olen lukenut kaikkki Osasto Q-kirjat, ja lienee kliseistä sanoa, että ne paranevat koko ajan, mutta niin ne vain tekevät. Tässäkin tarinassa on kaksi näkökulmaa: toisaalta kerrotaan rikostutkijoiden näkökulmasta tarinaa ja toisaalta lahkon näkökulmasta. Ja siitä huolimatta loppu yllättää! Adler-Olsen kiinnittää hienosti huomiota  kirjoissaan ihmisten motiiveihin ja psykologisiin syihin. On kiehtovaa lukea kirjoja, jotka on kerrottu kahdesta eri näkökulmasta.

Suosittelen Osasto Q –kirjoja kaikille dekkareiden ystäville.

  

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju nonna (2017)

En ole aikaisemmin lukenut Pirkko Saisiolta yhtään mitään, mutta selatessani kustantajien kevään katalogeja, tämä kyseinen kirja pompahti silmilleni. Vaikka kirjan teemana on isoäidin ja lapsenlapsen välinen suhde ja ystävyys, niin silti kirjan humoristinen kuvaus herätti kiinnostukseni. 

Kirjassaan Saisio kuvaa itsensä ja lapsenlapsensa suhdetta päiväkirja (tai oikeammin facebook-statusten) kautta. Kirjassa Nelivuotiaasta kasvaa Kuusivuotias ja hänestä tulee Isoveli. Silti matkat Lammasylängölle Isoäidin ja tämän elämänkumppanin, Rekkarin, luokse ovat ikimuistoisia. Saisio kuvaa hyvin eron ikävää, mikä aiheutuu pitkästä välimatkasta Madeiran ja Suomen välillä.

Kirja on hyvin nopealukuinen, koska se koostuu monista pienistä statuspäivityksistä. Pidin kirjan humoristisesta otteesta, sillä niinhän se kai on, että lasten suusta kuulee totuuden. Suosittelen kirjaa rennoksi luettavaksi, sillä tästä kirjasta tulee hyvälle tuulelle. Sitä voi myös lukea aina pari sivua silloin, toiset tällöin. Ei kai se niin tarkkaa ole?

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista (2017)

Varoitan heti alkuun, että teksti spoilaa kirjan juonta!

Pitkästä aikaa luinkin sitten jännärin. Takakansitekstin perusteella ajattelin tämän muistuttavan hiukan Albert Camusin Sivullista (hyvä kirja sivumennen sanoen). Sivullisessa päähenkilö seuraa omaa oikeudenkäyntiä ikään kuin sivusta, asianajajat ja syyttäjät puhuvat ja puhuvat ja itse syyllinen saa vain vähän puheaikaa.

Suurin kaikista tapahtumapaikkana toimii myös oikeudenkäyntisali. Maja istuu syytettynä koulusurmista. Häntä syytetään mm. parhaan ystävänsä Amandan ja poikaystävänsä Sebastianin ampumisesta. Koulusurmat saavat paljon mediahuomiota, koska Sebastianhan on Ruotsin rikkaimman miehen poika. Kirja alkaa aivan kuten Camusin Sivullinenkin: syytetty seuraa muiden puheita tapahtumista. Maja kuuntelee syyttäjän versiota tapahtumista ja oman puolustusasianajajansa puheita. Vasta oikeudenkäynnin edetessä Majakin saa puheenvuoron.

Persson Giolito käyttää paljon takaumia, joissa selviää, mitkä kaikki tapahtumat johtivat onnettomiin koulusurmiin. Pääosassa on Majan ja Sebastianin suhde, sillä lopulta Sebastian on se, joka vetää Majan mukaan koulusurmiin. Ja nimenomaan tätä puolustusasianajaja Sander, joka kuuluu Ruotsin parhaimpiin asianajajiin, yrittää todistaa.

Kirjassa on 414 sivua, ja en tiedä, olenko tullut kyyniseksi, mutta siinä vaiheessa, kun sivumäärä alkaa ylittää 300 sivua, niin yleensä juoni kärsii. Minusta, niin tässäkin tapauksessa. Kirjailija ei osannut pitää jännitystä yllä ja lopulta se, onko Maja syyllinen vai ei, oli aika selvää ja tietyllä tavalla merkityksetöntä. Ja juu, syyttömäksi hänet todettiin (ja tavallaan Sebastian syylliseksi.) Loppua kohden kirjailija alkaa puhutella Majan suulla suoraan lukijaa, mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä, koska en missään vaiheessa edes ajatellut, että Maja olisi paha ihminen taikka syyllinen.